Seuran esittely

Reijo

Doboksport Tampere on vuoden 2009 tammikuussa perustettu WTF-tyylisuuntaa edustava taekwondoseura. Seura on Suomen taekwondoliiton jäsenseura.

Seuramme pääopettajana toimii Suomen ottelumaajoukkeen pitkäaikainen arvokisaedustaja Teemu Heino, jolla on saavutettuna mm. EM- ja SM-tason-mitaleita, sekä useita kansainvälisiä arvokisavoittoja. Teemu ottelee edelleen aktiivisesti Suomen ottelumaajoukkueessa, sekä toimii opiskelijaliikunnan yhteyshenkilönä taekwondon saralla.

Seuraa perustamassa olivat Lauri Mäkinen, Reijo Vainionpää, sekä Saina Savage-Kalli.

Lauri on aloittanut taekwondon Tampereella vuonna 1995. Latella on taskussaan senioreiden ottelun SM-hopeaa vuodelta 2008. Late toimi vuodet 2008-2012 junioriohjauksen lisäksi myös Sainan henkilökohtaisena otteluvalmentajana. Tällä hetkellä Late ei ole mukana aktiivisesti seuran toiminnassa.

Reijo puolestaan aloitti taekwondon vuonna 2004. Myös Reijolta löytyy senioreiden ottelun SM-hopeaa vuodelta 2008.

Sainan kasvattiseura on Forssan taekwondoseura, jossa Saina aloitti taekwondon vuonna 1997. Sainalla on takanaan useita arvokisoja, joista korkeimmat saavutukset ovat opiskelijoiden Euroopan Mestaruus 2011, opiskelijoiden MM-kisoista 2010 5. sija, PM-hopea 2010, 2012 & 2018, PM-kulta 2006, sekä lukuisat SM-mitalit.

Meillä voit harrastaa taekwondoa olet sitten lapsi tai aikuinen.

Teemu Heino 5. dan
Late ja Saina